Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tänään siitä, tuleeko se esittämään mietinnössään eduskunnan täysistunnolle tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymistä. Aloitteen hylkäämistä ehdottava kanta voitti valiokunnan äänestyksessä. Äänet jakautuivat 10-6 aloitteen hyväksymistä vastaan.
“Olemme hyvin pettyneitä siihen, että lakivaliokunnan enemmistöllä ei ollut rohkeutta esittää eduskunnalle aloitteen hyväksymistä. On surullista huomata, että niin moni kansanedustaja haluaa pitää kiinni samaa sukupuolta olevien parien erilaisesta kohtelusta, kun samaan aikaan reilu enemmistö suomalaisista haluaisi avioliittolaista tasa-arvoisen”, Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen sanoo.
Kansalaisaloitteen tie ei kuitenkaan vielä pysähtynyt, vaikka lakivaliokunta ryhtyykin valmistelemaan hylkäävää mietintöä. Lopullinen päätösvalta asiasta on eduskunnan täysistunnolla, joka äänestänee asiasta syksyllä lakivaliokunnan mietinnön pohjalta. Vähemmistöön jääneet kansanedustajat jättänevät mietintöön eriävän mielipiteen, joka käsitellään myös syksyn täysistunnossa. Tahdon2013-kampanjan tietojen mukaan enemmistö kansanedustajista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.
“Toivoa ei vielä ole menetetty. Kampanja tulee tekemään kaikkensa, jotta eduskunta uskaltaa syksyllä vihdoin ottaa askeleen eteenpäin kohti yhdenvertaisuutta ja säätää tasa-arvoisen avioliittolain”, poliittisen vaikuttamisen koordinaattori Milla Halme toteaa.
Tasa-arvoinen avioliittolaki olisi hyväksytyksi tullessaan Suomen ensimmäinen kansalaisaloitteesta alkunsa saanut laki.
Tahdon2013-kampanja alkoi 19.3.2013. Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista keräsi 166 851 kannatusilmoitusta ja se luovutettiin eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalle 13. joulukuuta 2013. Eduskunta kävi aloitteesta lähetekeskustelun täysistunnossaan 20.2. Toteutuessaan lakimuutos mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien avioliiton sekä antaisi mahdollisuuden hakea adoptiota pariskuntana.