1298 kilometriä

Carita Harju ja Hanna-Reetta Hietala ovat rekisteröidyssä parisuhteessa elävä seinäjokelainen pariskunta. Naiset sanoivat toisilleen tahdon 23. toukokuuta. Nyt suunnitelmissa on pyöräilyretki Seinäjoelta Nordkappiin Tahdon2013-kampanjan puolesta.

Rakkautta, ei väkivaltaa

Christina Indrenius-Zalewski juhlii 50-vuotista näyttelijänuraansa tekemällä vavisuttavan roolin näytelmässä Vincent River. Ympäri maailmaa esitetty homoihin kohdistuvasta väkivallasta kertova näytelmä sai alun perin ensi-iltansa Lontoossa vuonna 2000.

Turku sanoo tahdon!

Tahdon2013-kampanjalla on aktiivista toimintaa ympäri maata ja Turun aluetiimi on ollut innokkaasti mukana kampanjan alusta asti. Turun aluevastaavan Noora Asikaisen mielestä on tärkeää, että kampanja näkyy myös maakunnissa. 

Sydän ja silmät auki

Kansainvälistä homofobian vastaista päivää vietettiin 17. toukokuuta upeassa säässä Helsingin Kaisaniemessä. Helsingissä ja Turussa järjestetyt ”Tahdon piknikille” -tapahtumat keräsivät kymmeniä tasa-arvon kannattajia yhteiselle eväsretkelle.

Häpeämisen aika voisi väistyä tässä maassa

Elokuva-alan konkari Elias Koskimies uskaltaa seistä sanojensa takana. Ohjauksissaan  rohkean humoristisesti maailmaa kommentoivan Koskimiehen mielestä häpeämisen ajan pitäisi jo olla ohi.

“Helvettiin homot, juutalaiset ja vapaamuurarit”

Tasa-arvoinen avioliittolaki on tärkeä askel kohti tasa-arvoisempaa Suomea, ja monessa muussa Euroopan maassa ollaan asiassa Suomea edellä. Idemmäksi mentäessä monet suomalaisille jo itsestäänselviltä tuntuvat asiat ovat kuitenkin vielä vaakalaudalla. Kirjailija Sami Hilvolle muutto Varsovaan oli kuin aikamatka 80-luvun Helsinkiin.

Ihan tavallinen perhe

Jeren ja Roosan äiti löysi avioeron jälkeen uuden rakkauden. Uusi äitipuoli ei ollut lapsille ihmetyksen aihe.

Tutkija toivoo keskusteluun avioliittolaista lisää argumentteja

Keskustelu tasa-arvoisen avioliittolain ympärillä käy kuumana. Turun yliopiston mediatutkimuksen professori toivoo asialinjalla pysymistä ja uusia argumentteja. Keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitoista käynnistyi vilkkaana eduskunnan lakivaliokunnan hylättyä tasa-arvoisen avioliittolain nostamisen käsittelyyn.

Kansalaisaloite pääsee suuren salin äänestykseen

Julkisuudessa on ollut esillä keskustelua kansalaisaloitteiden läpimenomahdollisuuksista eduskunnassa. Avoin ministeriö -vapaaehtoisorganisaation puheenjohtaja Joonas Pekkasen mukaan keskustelua on syytä tarkentaa, jotta asiasta ei synny vääriä vaikutelmia