Uusimmat kampanjaan liittyvät uutiset ovat päällimmäisinä!

Tahdon2013 vastasi kysymystulvaan

Tahdon2013-kampanja järjesti tiistai-iltana 3. syyskuuta verkossa avoimen kyselytunnin, jonka aikana kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen ja poliittisen vaikuttamisen koordinaattori Milla Halme vastasivat tukijoilta ja kampanjasta kiinnostuneilta tulleisiin kysymyksiin.

Päättäjien voitava suunnata energiansa uusiin asioihin

“Nyt on aika saattaa tämä avioliittotarina päätökseen ja avata laki kaikille sukupuolesta riippumatta”, toteaa valtiotieteen tohtori ja kasvatussosiologian dosentti Helsingin yliopistosta.

Katseet kohti eduskuntaa

Kannatusilmoitusten keruuaikaa on jäljellä alle kuukausi. Jo kampanjan ensimmäisen vuorokauden aikana saama valtava kannatusilmoitusten vyöry takasi sen, että kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista tullaan käsittelemään eduskunnassa. Silti päätimme, että kuuden kuukauden mittainen kannatusilmoitusten keräysaika käytetään kokonaisuudessaan.

Kuopio aikoo vielä repäistä

Tahdon2013-kampanja haluaa koskettaa koko Suomea. Intoa puhkuva Kuopion aluevastaava Elisa Hyvärinen haluaa “repäistä” syksyllä vielä jotenkin.

Sukupuolen moninaisuutta löytyy Kaukoidästäkin

  Seksuaaliselta suuntautumiseltaan ja sukupuoleltaan moninaisten ihmisoikeuksia poljetaan Venäjällä rajusti. Maailmalla seurataan MM-kisojen ohella myös tiiviisti maan ihmisoikeustilannetta. Vääräksi kokemansa sukupuolen korjaamaan onnistunut Sasha on kuitenkin elämäänsä onnellinen.

Syksyn ensimmäisenä lähettiläänä sädehtii Laura Birn

    Laura Birn on valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2007. Hänet tunnetaan erityisesti elokuvarooleistaan. Tänä vuonna Laura nähdäänkin kotimaisissa elokuvissa Mieletön elokuu ja Leijonasydän. Hänet tullaan näkemään myös amerikkalaisessa A Walk Among the Tombstones -rikoselokuvassa.

Petri Nygård juhannuksen Tahdon-lähettilääksi

Rääväsuisena räppärinä tunnettu Petri Nygård ei jätä ketään kylmäksi. Ei siis ihme, että Nygård oli Suomessa Googlen haetuin julkisuuden henkilö vuosina 2010 ja 2011.

Turussa leimauduttiin suurella sydämellä

Tahdon2013 ja Turku Tattoo Parlour järjestivät viikonloppuna yhteisen tatuointipäivän, jonka suosio yllätti koko porukan. Rakkausaiheisia tatuointeja ikuistettiin tasa-arvon kannattajien iholle aamusta iltaan.